JUDO   |   KARATE   |   AIKIDO
Nuoret

Nuoret tarkoittaa kaikkia 12-17 -vuotiaita harjoittelijoita, joilla on vähintään keltainen vyö.

Nuoret-ryhmä toimii hyvänä välivaiheena siirryttäessä junioreista aikuisryhmään harjoittelemaan. Yleensä 12-14-vuotias nuori käy sekä juniori- että nuoret-harjoituksissa. Vähitellen siirrytään nuoret-ryhmän kautta harjoittelemaan aikuisryhmiin.

Aikuiskurssin käyneen nuoren kannattaa harjoitella myös nuoret-ryhmässä.

 

Harjoittelu

Nuoret 12-17-vuotta harjoittelevat kerran viikossa omana ryhmänään, torstaisin Rajatorpan kalliosuojassa. Harjoituksien sisältö ja vaativuus sijoittuu juniori- ja aikuisharjoituksen ”välimaastoon”, mm. leikkejä on vähemmän ja vaativuutta lisätty junioriharjoitukseen verrattuna.

Keskiviikkoisin harjottelevat yhdessä nuoret ja aikuiset. Harjoitus on aikuisharjoitus, johon nuoret saavat osallistua. Harjoitus on vaativa ja soveltuu parhaiten yli 14 v. nuorille.

12-14-vuotiaat nuoret harjoittelevat sunnuntaisin yhdessä juniorien kanssa.

Kaikki yli 14-vuotiaat nuoret saavat osallistua aikuisharjoituksiin. Lauantain  kataharjoitus on tarkoitettu myös nuorille, samoin tiistain pistariharjoitus. Maanantain karate ja kobudo -harjoituksen ikäraja on 14 v.

 

Harjoitusajat ja -paikat

Ajat ja paikat löytyvät harjoitusajat sivulta

 

Tapahtumakalenteri

Nuorten ja juniorien tapahtumakalenterista ja leirit ja tapahtumat -sivulta voi lukea mitä kauden aikana tapahtuu. Lisäksi kaikkien kannattaa liittyä karaten sähköpostilistalle, josta saa ajankohtaista tietoa esim. perutuista harjoituksista.

 

Vyökoeasiat

Vyökoeasiat on kerrottu vyökoesivuilla. Lue koko vyökoesivu läpi jos olet kiinnostunut korottamaan vyöarvoasi! Nuorille ei ole erillisiä vyökoevaatimuksia eikä vyöarvoja, vaan pääsääntöisesti alle 14-vuotiaat suorittavat vyökokeissa juniorivöitä ja sitä vanhemmat aikuisvöitä (ikäraja joustava). Aikuisvöiden suorittaminen vaatii myös harjoittelua aikuisryhmässä.

 

Siirtyminen aikuisten vyöjärjestelmään

Aikuisryhmään siirtyminen tarkoittaa siirtymistä myös aikuisten vyöjärjestelmään, ennemmin tai myöhemmin. Nuorten siirtyminen aikuisten vyöjärjestelmään on selostettu vyökoesivulla. Nuoret-ryhmässä voi harjoitella junnu- ja aikuisvyöllä.

 

Nuori Suomi 

Nuoret-harjoituksissa noudatamme Nuori Suomi -ohjelmaa. Nuorten ja ohjaajien yhteistyönä on laadittu nuorten pelisäännöt.

 

Kausimaksut

Juniori- ja nuoret-ryhmissä harjoittelevat maksavat juniorimaksun, yleensä alle 14-vuotiaat.  Aikuis- ja nuoret-ryhmissä harjoittelevat maksavat aikuismaksun, yleensä yli 14-vuotiaat. Hinnat ja maksuohjeet löytyvät harjoitusmaksut -sivulta. Jos et ole varma kumman maksun maksat, kysy harjoituksen ohjaajalta.

 

Lisätietoja

Kaikkea nuoriin liittyvää lisätietoa voi kysellä ohjaajilta harjoituksien yhteydessä, soittamalla tai sähköpostilla. Lisää myös nuoriin liittyvää asiaa voi lukea juniorit -sivuilta ja aikuiset -sivuilta.  Keskustelufoorumi on myös hyvä paikka kysellä ja keskustella karatesta ja kamppailulajeista

 

Nuoret-ryhmän ohjaajat                                                           

Ville Uusheimo           

Harri Pehkonen