MUKSUJUDO
Muksujudon idea
Muksujudo on Suomen Judoliiton kehittämä liikuntamuoto 5-7-vuotiaille lapsille. Muksujudo-ohjaajat ovat Muksujudo-ohjaajakoulutuksen käyneitä, liikunnasta kiinnostuneita ohjaajia. Muksujudon lähtökohtana on lapsen monipuolisen liikunnan tukeminen. Tavoitteena ei ole kehittää pelkästään lapsen liikunnallisia taitoja, vaan myös lapsen ajattelu- ja sosiaalisia taitoja.
Muksujudon yhtenä osa-alueena on omaan kehoon tutustuminen. Tavoitteena on, että lapsi oppii nimeämään kehon osat ja hallitsemaan kehonsa paikallaan ja liikkeessä. Muksujudon toisena osa- alueena ovat perusliikkeet. Perusliikkeet ovat taitoja, jota ihminen tarvitsee päivittäin liikkuessaan paikasta toiseen ja käsitellessään erilaisia välineitä. Perusliikkeiden osaaminen on pohja lajitaitojen oppimiselle.
Perusliikkeitä ovat:
- liikuntaliikkeet (koukistus, ojennus, kierto, pyöristys, taivutus, kurotus, nosto, pudotus)
- liikkumisliikkeet (kävely, juoksu, hyppy, pyöriminen, kieriminen, ryömiminen, konttaaminen)
- esineenkäsittelyliikkeet (kantaminen, vierittäminen, pomputus, heitto, kiinniotto, potku)
Muksujudossa opetellaan myös judollisia taitoja, kuten vastustajan hallitseminen matossa, kaatumista ja muutamia heittoja. Judon avulla lapsi oppii kunnioittamaan muita ja toimimaan niin parin kanssa kuin ryhmässäkin. Jokainen judossa käyvä toimii yhteisesti sovittujen käyttäytymissääntöjen mukaisesti.
Muksujudoharjoitukset:
Seura: Vantaan Jukara
Paikka: Rajatorpan Kalliosuoja
Aika: ks. judojaoksen harjoitusajatOhjaajat: ks. judojaoksen vetäjät
Varusteet:
Verkkarit ja T-paita. Tatamilla ollaan paljain jaloin, joten sandaaleja käytetään kun kävellään tatamin ulkopuolella. Pyyhe jalkojen pesua varten.Muuta:
Harjoitus alkaa sovittuna kellonaikana. Myöhästyneitä ei mielellään oteta mukaan harjoituksiin, sillä se häiritsee muiden harjoittelua. Jalat pestään ennen harjoituksia, pukuhuoneista tatamille kävellään sandaalit jalassa.Hinta:
Katso sivu harjoitusmaksut.Muksujudon jatkoryhmä
Kevätkaudella aloittaneet siirtyvät syyskauden alussa jatkoryhmään. Opetus jatkoryhmässä on enemmän judotekniikoihin painottumista, kerrataan vanhaa opittua ja opitaan uutta hauskojen leikkien lomassa. Jatkoryhmässä kaikilla on myös judopuku (kysy ohjaajilta), judotakkiin on hyvä ommella tai liimata näkyvästi lapsen nimi. Jatkoryhmän jälkeen on mahdollisus siirtyä jatkamaan judoa junnujen peruskurssille (yli 7-vuotiaat).
Ohjaajat: ks. judojaoksen vetäjät